Miksi se,että maailma näyttäytyy valoa vasten tuntuu niin kauhealta.Mä katson omia silmiäni ja niiden pohjalla asuu surumielisyys.Se on jotenkin siellä aina,vaikka mulla olisi hyvä olla.Nyt on hetkittäin toki aika paha olla.Vaaka näytti tänään lukemia, joita en ole pariin kuukauteen nähnytkään.Kauhea mielihyvä.Aaarg...mä en halua tähän.Tai haluanko?
Kun voisi poimia vaan ne hyvät asiat,ihana laihuus.Kevyt keho ja enkelimäiset askeleet.Joo,oven takana kotona painajainen.Kaloreita...kaloreita...kaloreita.Ei mitään muuta kuin tuskaisa taistelu ensin nälkää vastaan ja sitten itseäni vastaan.
Paska puhetta on se ihan eteerisyys anorektikolla...mitä eteeristä on hankkia varjot silmien alle ja melkein pyörtyä joka ikisellä juoksuaskelella?Tai kuolla.Mä en halua kuolla.

Mä en voi nyt tästä romahtaa,mun terapiakin loppuu ylihuomenna.5 vuotta.Säälittävää.Hengissä säilyttävä. Onko mulla paha olla siksi,että se loppuu.Alitajuisesti auttakaa mua.Pakko mun on seistä omin jaloinkin.
Neiti päivänsäde murjottaa taas.

Huomenna mä sanon itselleni jotakin kaunista ja lupaan syödä.