Mä ensimmäisen kirjani kanssa olin vähän omanlaisessa odotustilassa.Sanat purkautuivat ihmeellisen helposti ja mä mietin paljon sitä lukeeko tätä kirjaa koskaan joku muu joka näitä tunteita elää.Lukihan sitä,ensimmäiset kirjani tulivat myyntiin mun ollessa sisällä Lapparissa syömishäiriö-osastolla.Hoitajat ja lääkärit luki kirjaa,sitä lukivat kanssasisaret ja läheiset.Myöhemmin se levisi kirjastoihin ympäri Suomea ja isot kirjakaupatkin otti sen myyntilistalle.

Kaikki oli hirveän häkeltävää,mä näin netissä keskustelupalstalla ketjun,jossa mun kirjani hahmot heräsivät eloon.Siellä puhuttiin Nikitan ongelmista,Nadjan heroiiniyliannostuksesta...kaikesta mitä mä olin kirjoittanut.Mun teksitä heräsi eloon.Mahtavaa.Pelottavaa.

Ekan kerran mä tajusin miksi ihmiset kirjoittaa salanimillä.On helpompi piiloutua tekaistun identiteetin taakse.Mä kirjoitin omalla nimelläni,joten mä en pystynyt piiloutumaan.

Aluksi kirjan edustamistilaisuudet tuntui ihan hirvittäviltä.Nuo ihmiset lukevat mun kirjan ja arvioivat sen.Tuntui siltä kuin samalla muakin arvioitaisiin.Sitten siihen tottui pikkuhiljaa.Ja sitten ei jaksanut suuremmin välittää.Parhaalat tuntui kun joku kertoi kirjan herättäneen reaktioita,ajatuksia ja tunteita.Keskustelua.

Mä olen muuttunut tuon kirjan esittämästä tytöstä...kaipa musta on kasvanut nainen.Sen tajuaminen on niin vaikeaa välillä,mä olen hylkäämässä aliravitun kehoni.Kaikki housut eivät mahdu enää ja vaaka näyttää paljon korkeampia lukuja.Ristiriita.Kirjoittaako nyt toipumisesta vai siitä kaipuusta takaisin anoreksiaan.Vai kenties niistä huumehöyryisistä vuosista.On vielä niin paljon sanottavaa.Yksi kirja ei siihen riitä.

Toisaalta mä kirjoitan rinnalla nuorten kirjaa,fiktiota.Tai toisaalta eihän näpistely ole sinänsä fiktiota,mutta mä en ole sitä tehnyt.On helpottavaa luoda myös tekstiä,jossa mä voin hypätä sisään maailmaan josta on mun kohdalla ikuisuus jo aikaa vierähtänyt.

Pari päivää sitten otin yhteyttä kustannustoimittajaan sähköpostitse.Kerroin ääneen tekeväni uutta kirjaa.Sillä sen ikään kuin löi itsellekin lukkoon.Mä kirjoitan taas.Annan sen syntyä ajallaan,niin kauan kuin se ottaa.Samalla mä tiedän nyt vähäsen mitä tulevaisuudessa on odotettavissa.Kaikki ei ole enää niin pelottavaa kuin edellisen kohdalla.